HARNESS RACING LIFE with Senni

 Olen erittäin helposti hevosiin ihastuvaa ihmistyyppiä ja siksi nykyinen työnkuva on minulle ehkä hieman hevosenhoitajan työtä parempi. Mitenköhän saisin asian muotoiltua niin ettei se kuulostaisi karulta, mutta olisi kuitenkin totuuden mukainen. Koska totuushan on se että täällä raviurheilu on bisnestä. Se tarkoittaa sitä että hevosten tulisi olla mahdollisimman nopeita, mahdollisimman pian ja tehdä mahdollisimman paljon rahaa nyt heti. Suurin osa ravihevosten omistajista ei ole hevosihmisiä, joten täällä on vähän sellainen "Jos sinä ei saa minun hevostani juoksemaan, joku toinen treenari kyllä saa"-asenne. Oman pomoni kohdalla olen huomannut että hän kyllä on hyvin hevosläheinen ja tarvittaessa jätetään esim 2 vuotiskausi kokonaan välistä, jos näyttää siltä että hevosen täytyy antaa kasvaa ja kehittyä. Kuvassa Hey There Delilah (sisäradalla) ja minä The Papa Bearin kanssa ulkoradalla Hevosista pidetään kyllä täydellisen hyvää huolta, mutta joskus minulla on sellainen olo e

 "Jotenkin ensimmäisen postauksen aloittaminen on hankalaa. Joten aloitetaan ne vaikka sanoilla: "Hei, minun nimeni on Senni"." Jokunen voikin minut muistaa Kisamatkalla -blogin kirjoittana. Olen kirjoittanut blogia aina vuodesta 2010 lähtien, mutta tehdessäni elämäni suurimman muutoksen ja muuttaessani Amerikkaan ravihevosten kanssa työskentelemään, blogi jäi hyvin vahvasti taka-alalle.  Vuosien saatossa olen koittanut vanhaa blogia herätellä uuteen uskoon, mutta tarinan muututtua radikaalisti kunnianhimoisesta suomenhevoskenttäratsastajasta raviurheiluun, tuntui ettei enää aikaisempaa lukijakuntaa kiinnostanut moiset höpötykset mitä minulla oli antaa. Ja älkää ymmärtäkö väärin, ymmärrän sen täysin! Ei minuakaan ratsuihmisenä kiinnostanut niin paljoa raviurheilu, ennen kuin Amerikkaan muutin! Joten ei ole yhtään aika syytösten, vaan enneminkin uusien tuulien! Olen aina ollut intohimoinen bloggaaja ja valokuvaaja, ja nykyäänkin tulee kuvia napsittua arjesta jos ei p