Hei, minun nimeni on Senni

 "Jotenkin ensimmäisen postauksen aloittaminen on hankalaa. Joten aloitetaan ne vaikka sanoilla: "Hei, minun nimeni on Senni"."

Jokunen voikin minut muistaa Kisamatkalla-blogin kirjoittana. Olen kirjoittanut blogia aina vuodesta 2010 lähtien, mutta tehdessäni elämäni suurimman muutoksen ja muuttaessani Amerikkaan ravihevosten kanssa työskentelemään, blogi jäi hyvin vahvasti taka-alalle. 

Vuosien saatossa olen koittanut vanhaa blogia herätellä uuteen uskoon, mutta tarinan muututtua radikaalisti kunnianhimoisesta suomenhevoskenttäratsastajasta raviurheiluun, tuntui ettei enää aikaisempaa lukijakuntaa kiinnostanut moiset höpötykset mitä minulla oli antaa. Ja älkää ymmärtäkö väärin, ymmärrän sen täysin! Ei minuakaan ratsuihmisenä kiinnostanut niin paljoa raviurheilu, ennen kuin Amerikkaan muutin! Joten ei ole yhtään aika syytösten, vaan enneminkin uusien tuulien!

Olen aina ollut intohimoinen bloggaaja ja valokuvaaja, ja nykyäänkin tulee kuvia napsittua arjesta jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain. Alan uskomaan että koko naamakirjan kansakunta alkaa olemaan täynnä minun päivittäisiä postauksiani milloin mistäkin jouhikarvan suunnan muutoksesta, joten ajattelin että nyt olisi hyvä aika ryhdistäytyä ja pistää sitten ihan ikioma raviblogi pystyyn. En tiedä onko bloggaus enää nykyään minkäänlainen trendi - mitä se oli silloin vuonna 2012 - mutta minulle se on hyvinkin rakas harrastus ollut monia vuosia! Se on minulle ennen kaikkea päiväkirja, mutta rakastan myös kommunoida lukijoideni kanssa (ja suomalaisten kanssa, niitä kun ei niin paljoa juuri minun seuduiltani löydy) ja toivottavasti tännekin löytää moni innokas minun arkeani seuraamaan ja jakamaan ilot ja surut.

"Kaikista yksinkertaisinta on varmasti aloittaa siitä että kuka minä olen."

Olen siis Senni Susanna Vilander, 28 vuotias nainen Suomesta, niinkin pieneltä paikkakunnalta kuin Ypäjä. Olen ammatiltani rekkakuski ja sen parissa vietin 4 vuotta, kunnes sain uskomattoman mahdollisuuden nähdä maailmaa rapakon toisella puolella. Minä omistan Kisamatkalla-blogista tutut hevoset Mollan, Pyryn, Herkun ja Miinan, sekä myös siellä silloin tällöin esiintyneen Arttu-ponin. Muutin Amerikkaan lokakuussa 2017 ja tällä hetkellä olen apuvalmentajana Erv Millerillä.

Uskon että tämä pieni esittely herättää vain enemmän kysymyksiä ja koitan niihin vastata mahdollisimman hyvin. Siispä otetaan pieni historian kertaus minusta. Olen ollut hevosten parissa koko ikäni ja ensimmäisen oman hevosen ostin äitini kanssa kun oli 10-vuotias. Koko tarinan voi lukea täältä, se on kuitenkin aivan liian pitkä tähän kirjoitettavaksi. Olen ollut pienestä pitäen hevoshullu ja vaikka äitini kovasti koitti minulle vakuutella että teini-iässä se hulluus kyllä helpottaa.. Ehken vain ole vielä tullut teini-ikään! Ensimmäisen oman hevosen jälkeen, meillä on ollut useitakin kanditaatteja, mutta merkittävimpiä hevosia elämässäni ovat olleet Karats ja Pyry Waan. Pyryn kanssa kilpailin aina suokkien kansallisiin luokkiin asti niin esteillä kuin kentässäkin. Nykyään Pyry Waari elelee jo rauhallisempia eläkepäiviä luotettavissa käsissä Suomessa.

Ensimmäisen kosketuksen todelliseen raviurheiluun sain kun elokuussa 2015 äitini ja isäpuoleni ostivat suomenhevosravurivarsa Herkun. Vuonna 2016 päädyin ostamaan toisen osaomistajan puolikkaan ja minusta tuli virallisesti ravihevosenalun omistaja (toimituksen huom. Herkku ei ole vielä päässyt raviradoille asti muutamien ikävien onnettomuuksen ja epäonnisuuksien takia, mutta pidetään sormet ristissä, jos vuosi 2021 olisi se vuosi). Samaisena vuonna aloin epäilemään itseäni ratsastajana ja minulla oli tunne että junnaan paikoillani enkä pääse harrastuksessani eteenpäin. Kilpailuhenkisenä ja kunnianhimoisena minun oli mietittävä mitä haluan jatkossa tehdä ja samalla siirsin syrjään ratsastusharrastusta ja panostin enemmän näyttelyissä käymiseen ja Herkun kanssa treenailuun.

Lopulta vuonna 2017 kärsin erittäin pahan burn outin töiden takia ja lopulta se homma päätyi irtisanomiseen ja keskivaikeaan masennukseen. Silloin kaverini sanoi että nyt on aika tehdä muutos ja haistella ja maistella uusia tuulia. Ja niinpä sitouduin lähtemään viisitille Amerikkaan, jonka oli tarkoitus olla vain vuoden reissu ja sitten palata takaisin koto-Suomeen ja miettiä uudestaan mitä harrastuksen kanssa haluan tehdä. Rakastan todellakin olla hevosten ympärillä ja ratsastus on äärettömän rakas harrastus, mutta tähän aikaan todellakin tarvitsin muutosta ja se todellakin muutti maailmani totaalisesti.

Niinpä otin ja lähdin julkisesti kenellekkään sanomatta Amerikkaan - toki siis läheiset olivat asiasta hyvin tietoiset - ja aloitin kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä. Minulla ei ollut todellista kokemusta raviurheilusta, mutta olen hyvin nopea oppimaan ja paljon auttoi myös minun hevostaustani. Aloitin vuonna 2017 hevosenhoitajana Jenny Melanderin tallilla Wind Gapissa Pennsylvaniassa. Tässä työpaikassa viihdyin 8 kk ja opin erittäin paljon Amerikkalaisesta raviurheilusta. Kahdeksan kuukauden jälkeen olin pisteessä lähteä joko kotiin tai ottaa tästä vuodesta koko ilo irti ja kokeilla siipiään. Niinpä muutin New Jerseyhin - tai no, itseasiassa asuin kyllä New Yorkin puolella, mutta talli oli Jerseyssä - ja aloitin hevosenhoitajana/apuvalmentajana Mike Simonsilla.

Tämä oli ehkä matkani suurin ja merkittävin tekijä. Työskennellessäni Jennyllä, meillä oli kaksi muuta suomalaista työntekijää, joten minulla oli aina takanani jonkinlainen tulkki, sillä tänne muuttaessani minun englanninkielen taito oli tasoa ala-aste. Muuttaessani New Jerseyhin siellä ei ollut enää ketään minulle tulkkaamassa vaan minun oli itse kommunikoitava ja keskusteltava eli toisin sanoen opeteltava puhumaan englantia. Työskentelin Mikella loppukesän ja syksyn, kunnes he lähtivät talveksi Floridaan ja eivät tarvinneet minua avukseen. Niinpä oli jälleen aika uusien tuulien ja pian sainkin yhteyden oton tutultani, joka tarjosi minulle töitä hevosen hoitajana. Niinpä alkoi jälleen uusi tarina ja tällä kertaa matkasin Keski-Floridaan Astoriin.

Astorissa työskentelin valmentajalle nimeltä Gareth Dowse. Monella valmentajalla on täällä tapana tulla Floridaan talveksi pakoon kylmää ja karua pohjoista ja treenaamaan seuraavan vuoden ikäluokkaa. Kevään tullen palasimme takaisin Pennsylvaniaan ja päädyin jälleen samalle farmille, mistä minun koko tarinani oli lähtenyt käyntiin. Tämä työpaikka ei kuitenkaan kestänyt kauaakaan kun valmentaja kohtasi ikäviä uutisia ja joutui luopumaan hevosistaan. Niinpä jäin hetkeksi vaille töitä tai kuten minä haluan sanoa otin hieman lomaa ja mietin mikä olisi seuraava siirtoni. Minun suunnittelema kahden viikon loma (joka siis sisälsi lähinnä ex-pomoni auttamista ja muutaman kaverini auttamista tallilla) vaihtui muutaman päivän lomaksi kuin nykyinen pomoni pyysi minua ainakin kolme kertaa tulemaan hänelle töihin. Tähän aikaan minulla oli jo kourallinen vaihtoehtoja ja yritin miettiä mikä olisi niistä kaikista järkevin. Lopulta päädyin Erv Millerin talliin ja täällä sitä edelleen ollaa, toista vuotta Floridassa!

Pomoni on siis yksi Pohjois-Amerikan suurimmista treenareista, meillä on hevosia kesällä Indianassa ja Pennsylvaniassa. Talvisin teemme saman pakoreissun Floridaan ja majailemmekin noin lokakuusta huhtikuuhun keski-Floridassa Sorrennossa. Meillä on Pennsylvaniassa talviaikaan noin 25 iäkkäämpää kilpailevaa hevosta ja Floridasta vuodesta riippuen 80-110 kappaletta 2- ja 3-vuotiaita. Tänä vuonna luku näyttäisi olevan noin 100 hevosen pintaan. Minä olen tällä hetkellä apuvalmentajana, mikä tarkoittaa että minulla on yhestä tallista yksi käytävä jonka hevoset ovat minun treenattaviani. Työnkuvani on hölkätä ja hiitata hevosiamme ja lisäksi vatsaan hevosten kengityksestä ja olen myös varustevastaava. Kesäkaudella Pennsylvaniassa olen myös yksi vastuutreenareista ja lämmitän sekä hoidan hevosia raveissa. Sekä olen yksi meidän mediavastaavista - lähinnä valokuvauksen osalta -, joten päivitän satunnaisesti tallimme Facebook-sivua. Lisäksi pidän huolta meidän paraatiponeista Bertistä ja Erniestä. Kuvassa meidän ponit Bert ja Ernie.

 "Ja tiedän että teillä on jotain mielen päällä, joten nyt jos koskaan on aika kysymysten!"

Ensimmäinen postaus menikin kuin hurahtamalla ohi ja silti varmasti jätti monille monia kysymyksiä. Niinpä ajattelin että voisimme heti tähän alkuun ottaa pienen Q&A hetken ja annan teille heti kättelyssä luvan heittää minulle ne kinkkisimmät (ja myös ne kaikista helpoimmat) kysymykset! Areena on teidän!

Kommentit

  1. Minua on aina kiinnostanut viikko-ohjelma reenin suhteen siellä päin maailmaa 🙂.Ja tietysti päivän ohjelmakin 🙂.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Viikko ja päiväohjelma riippuu toki ollaanko kesä- vai talvikaudella ja totta kai paljon myös hevosesta, mutta tässä tälläinen hyvin pelkistetty raakaversio :)

      Talvikaudella Floridassa meillä on siis 2- ja 3-vuotiaita. Kaikki hevoset hölkkäävät 6 päivänä viikossa, kahtena päivänä hiitti ja muina päivinä hölkkä. 2-vuotiaita hölkkään 3-4 mailia ja 3-vuotiaita 4-5 mailia hölkkäpäivinä. Tällä hetkellä 2-vuotiaat menee kaksi kertaa viikossa kilpailusuuntaan mutta ei vielä hiittaa, vaan aloittavat hiittaamaan tammikuun puolessa välissä. 3-vuotiaat hiittaavat kerran viikossa yhden hitaan hiitin ja kerran tuplahiitin.

      Kesäkaudella kun kilpailukausi alkaa, hevoset liikkuvat noin 5 päivänä viikossa, yksi hiitti, kaksi vapaata ja yksi ravipäivä. Jos ei ole raveja niin sitten kaksi hiittiä. Eli vaikka erittäin pelkistettynä Ma hölkkä, Ti hiitti, Ke hölkkä, To Ravit, Pe vapaa, La hölkkä, Su vapaa. Joskus kisakaudella eivät edes hiittaa joka viikko vaan menevät vain kilpailusuuntaan ja vähän avaavat paikkoja.

      Spessutapauksissa voi olla että joku hevonen ui, mutta niitä ei meillä tällä hetkellä ole montaa, ainoastaan kuntoutuvia jotka uivat. Eli melko yksinkertaistettua on meillä :)

      Poista
  2. Hei Senni, kiitos linkistä blogiisi! Seuraan tätä suurella mielenkiinnolla täältä Suomesta 💙

    VastaaPoista
  3. Hauskaa lukea, että olet ollut rekkakuski, ja nyt hevosten parissa. Minä olen entiseltä ammatiltani ravihevostenhoitaja, tein sitä kymmenen vuotta, ja nyt olen ollut vuodesta 2001 lähtien rekkakuski. Välissä ajoin vähän kuorma-autoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en koskaan halunnut työskennellä hevosten kanssa, mulle se oli aina vaan kiva harrastus joten en ole ihan varma miten tänne loppupeleissä päädyin mutta en kyllä yhtään asiaa ole katunut! :D

      Poista
    2. Minulle se oli lapsuuden toiveammatti, samoin kuin rekkakuskikin.
      Olen Facebookissa seurannut juttujasi jo kauan, ja niitä on todella mielenkiintoista seurata. Ja nyt on seurannassa tämä blogi 😊
      Vaikka olen työskennellyt ravihevostenhoitajana, on touhu sillä suunnalla vähän erilaista, ja peitsarit melkein kuin eri laji 😄

      Poista
    3. Niinhän se vähän on! Ja muutenkin tuntuu että täällä kaikki on aivan erilaista kuin Suomessa. Joten ehkä on hyvä että opin tämän maan tavan kerralla eikä minun tarvinnut päästä eroon vanhoista tavoista :) Eikä sillä, vieläkin kyselen silloin tällöin suomalaisilta vinkkejä, koskaan ei voi olla liian viisas!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viime kauden TOP5 lempihevoset

Hyvää uutta vuotta kaikille!